Lampunvaihtotalkoilla hyvää valoa ja mieltä seniorille

Julkaistu 09.10.2015.

Hämärät nurkat ja pimeät käytävät ovat vaaran paikkoja jokaiselle, mutta erityisesti ikääntyvälle oikea valaistus on kirkas turvallisuustekijä. Seniorin valoasiat voi laittaa kuntoon lampunvaihtotalkoissa.

Kun näkö heikkenee, valon määrää ja laatua on lisättävä, jotta arki kotona sujuisi edelleen jouhevasti ja turvallisesti. Valoa on lisättävä sinne, missä sitä eniten tarvitaan – työtasoille, pöydille, lukunurkkauksiin, hämäriin huonetiloihin ja kulkuväylille.

Ikäihmisen luona vieraillessa voi vilkaista, missä kunnossa kodin lamput ovat. Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski kannustaa kansallisiin lampunvaihtotalkoisiin. Ajankohta on mitä parhain, sillä luonnonvalon määrä vähenee juuri nyt nopeasti.

Tuliaisiksi ledivaloa

Ikääntymisen mukanaan tuomiin muutoksiin kannattaa varautua hyvissä ajoin, sillä vain harvoin näköön liittyvät muutokset ovat äkillisiä. Huonoihin valaistusolosuhteisiin turtuu eikä tutussa paikassa osaa ehkä edes varoa vaaranpaikkoja.

– Pistäydy seniorisukulaisen tai naapurin tädin luona ja varmista, että valaistus on kunnossa. Tuliaisiksi voi viedä hyvälaatuisia ja valaistusvoimakkuudeltaan tehokkaita ledilamppuja ja vaihtaa erityisesti hankalissa paikoissa oleviin ja turvallisuuden kannalta olennaisiin valaisimiin pitkäikäiset, nopeasti syttyvät ja riittävän tehokkaat ledit, Suur-Uski sanoo.

Seniorin kodissa ledilampun hyvät ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa. Yhä laajemmasta ledilamppujen valikoimasta löytyy lähes jokaiseen valaisimeen sopiva vaihtoehto, joka antaa hyvää valoa energiatehokkaasti.

Ledin pitkästä käyttöiästä on hyötyä. Tikkaille tarvitsee nousta entistä harvemmin lamppua vaihtamaan eivätkä huonojalkaisenkaan huoneet pimene palaneiden lamppujen takia. – Etenkin yhä suositut halogeenikohdelamput ovat hyvin lyhytikäisiä ja tulevat myös ajan myötä kalliimmiksi kuin energiatehokkaat ledikohdelamput, Suur-Uski muistuttaa.

Sähköä tuhlaavat hehkulamput joutavat sekajätteeseen viimeistään nyt, jos sellaisia vielä valaisimista löytyy. Käytön myötä myös energiansäästölamppujen valontuotto alenee, joten etenkin vanhempien tuotteiden vaihtaminen ledeihin parantaa valaistusolosuhteita merkittävästi. Energiansäästölamput ja loisteputket kierrätetään sähkö- ja elektroniikkaromun keräyspisteeseen.

Tekniikasta lisäturvaa

Mikäli senioriasuntoon suunnitellaan remonttia, Suur-Uski suosittelee samalla päivittämään valaistusjärjestelmän nykypäivään. Ledeillä voidaan toteuttaa arkea helpottavia valaistusratkaisuja, kuten valolistoja keittiön laatikostoihin ja kaappeihin, rappusiin tai kynnyksiin.

– Liiketunnistimet ja ajastimet parantavat turvallisuutta sisällä ja ulkona. Senioritaloissa niitä ei pidä ajatella ylimääräisenä luksuksena, vaan nimenomaan asukkaan liikkumisen turvallisuutta lisäävänä apuvälineenä, Päivi Suur-Uski sanoo.

Näin valitset hyvää valoa

  1. Valitse sopiva lampputyyppi ja tarkista lampun kanta
  2. Valitse riittävä valon määrä – 60 wattista hehkulamppua vastaavan määrän valoa tuottaa 800 lumenia (lm)
  3. Valitse lampun värisävy – neutraali valkoinen on 4000 kelviniä (K), lämmin valkoinen 2 700 K
  4. Tutustu lamppupakkauksen tietoihin, vertaile käyttöikää ja ominaisuuksia pakkausmerkinnöistä.

Lisätietoa energiatehokkaasta valaistuksesta, lampun valinnasta sekä kierrätyksestä:www.lampputieto.fi

Lisätietoja: Motiva Oy, Päivi Suur-Uski, paivi.suur-uski@motiva.fi, puh. 044 300 13 69